kasvatus esittely tammat orit etusivu

Mitä sanoisit, jos kertoisimme sinulle, että pahimmat painajaisesi ovat todellisia? Että yön pimeydessä narahtava ovi voikin olla jotain paljon, paljon pelottavampaa kuin pieni veto? Että se raapiminen ikkunasi takana ei olekaan vain tuulessa heiluvat puun oksat?

Meitä yritettiin varoittaa, mutta emme uskoneet. Vanha hotelli oli seissyt vuosia tyhjillään; siellä tapahtuneiden kauheuksien muisto oli karkoittanut kaikki potentiaaliset ostajat tiehensä. Verta hisseissä, kalmanhaju kylpyammeessa, jäätynyt ruumis labyrinttipuutarhan ytimessä. Mutta me emme uskoneet.

Näille sijoille perustettiin uudelleen vuonna 2007 jo alkunsa saanut Number 13, pahanonnen talli joka oli jo kerran tullut tiensä päähän vain pari kuukautta perustamisensa jälkeen. Alkuperäisessä muodossaan Thirteen kasvatti laajaa kirjoa “peruspuokkeja”, trakehnereista suomalaisiin puoliverisiin. Nyt, vuoden 2015 loppupuolella, Cery ja Troya kaipasivat kuitenkin jotain uutta elämäänsä: harvinaisia saksalaisia puoliverisiä. Taloudellisen ahdingon takaa-ajamana perustivat Cery ja Troya uudelleen vanhan tallinsa tätä tarvetta täyttämään, tietenkin mahdollisimman halvalle tontille: eihän siellä mitään niin kamalaa oikeasti voinut olla!

Voi, miten väärässä olimmekaan.

All play and no work

Puoliverijalostusta

Ystävällisin terveisin,

    Cery & Troya
VRL-02116        VRL-03933

Ota yhteyttä

 

Katso myös

liisa@heffalumps.net   Myytävät varsat
cerppa@ gmail.com   Jalostusorit
© Thirteen 2015 | layout © M Layouts | photos © Jacques Toffi | virtuaalitalli / virtuaalihevonen