Tervetuloa Airleaan

Laadukkaiden ja persoonallisten puoliveristen tyyssijaan

Keitä olemme?

Airlea Sporthorses on nimensä mukaisesti talli, joka painottuu urheiluhevosiin. Talli on täysin virtuaalinen - mitään ei tapahdu oikeassa elämässä vaan kaikki on puhtaan mielikuvituksen tuotetta.

Ensimmäisen kerran Airlea näki päivänvalon vuonna 2004, jonka jälkeen talli on kokenut monenlaisia varsin värikkäitäkin vaiheita. Nyt, vuonna 2014, se on kuitenkin taas mukana laadukkaampana ja nykyaikaisempana kuin koskaan ennen.

Pitkäjänteisyys ja asiantuntevuus ovat aina olleet Airlean valttikortteja ja tulevat pysymään sellaisina myös jatkossa.

Mitä tarjoamme?

Airleassa pääpaino on aina ollut ja tulee olemaankin laadukkaassa jalostustoiminnassa. Airlean jalostus perustuu yksinkertaisiin mutta toimiviin periaatteisiin: jotain uutta, jotain vanhaa ja aina välillä muualta lainattua, harvemmin kuitenkaan mitään sinistä.

Airleassa keskitytään pääasiassa trakehnereiden, hannovereiden sekä holsteinereiden kasvatukseen, mutta valikoima laajenee jatkuvasti.

Kasvatustoiminnan lisäksi Airleassa järjestetään runsaasti porrastettuja kisoja eri lajien merkeissä.

Ajankohtaista

  • Maa25

    Uusi ulkoasu

    Vihdoin kauan odotettu uusi ulkoasu saatiin sivuille asti!

  • Tam21

    Kisoja, kisoja, kisoja!

    Airlea siirtyy tästä päivästä lähtien pelkästään porrastettujen kisojen järjestäjäksi, tällä hetkellä VRL:ssä onkin useampi kisahakemus vetämässä.

kuva

tallin omistaa Scilla VRL-00091, airleash@gmail.com
päivitetty 24.3.2015, kävijöitä 1.11.2013 lähtien:

web stats


Yhteistyössä kanssamme: Las Vegas & .